Kaudesta toiseen

Olen hieman aikaansaamaton. Tämä postaus oli tarkoitus kirjoittaa heti vuoden vaihduttua, mutta minulla on ollut lievästi laiska olo. Sitähän varten loma on, vai mitä? Kuitenkin haluan nyt pohtia kokonaan läpi vuoden 2017 "kilpailukauden" (joka meidän osaltamme jäi epämääräiseksi) ja avata myös kauden 2018 suunnitelmia. Kaudella 2017 kehityin huimasti ratsastajana, en niinkään kilpailijana. Siitä olen erityisen tyytyväinen.

Meillä ei ollut varsinaisesti kilpailukautta viime vuonna. Olimme heti valmiita kauteen jo talvella, ja ilmoittauduimme ensimmäisiin kilpailuihin maaliskuun alussa. Najan takajalka kuitenkin revähti viikkoa ennen, joten ensimmäiset kilpailut venyivät huhtikuun lopulle. Nekin olivat kuitenkin vain harjoituskilpailut, joissa hyppäsimme 80 cm ja 90 cm. Molemmat radat puhtaasti, ja 90 cm:stä saatiin sininen rusetti. Seuraavaksi kilpailimme vasta heinäkuussa.

Olin ilmoittautunut toukokuussa jo kaksiin 1-tason kilpailuihin, jotka taisivat olla samalla viikollakin. Yllätys, mursin kylkiluuni viikkoa aikaisemmin. Viiteen viikkoon en ratsastanut. Kesäkuun lopussa pääsin jo onneksi taas hyppäämään valmennukseen, ja heinäkuun alussa (muistaakseni syntymäpäivänäni) kilpailimme Najan kanssa 1-tason 90 cm ja 100 cm. Ensimmäisestä luokasta tuli mukaan punainen rusetti ja toisesta luokasta tuttuun tapaan otimme perusradalta yhden puomin ja kiellon. Viikon päästä siitä hyppäsimme kaksi 100 cm luokkaa harjoituskilpailuissa. Ne olivat luultavasti kauden parhaat radat. Ensimmäisestä saimme neljä virhepistettä, joka johtui kiellosta liiallisen vauhdin seurauksena. Toinen luokka päästiin maaliin puhtaalla radalla ja saatiin kauden ainoa sinivalkoinen rusetti. Edellisellä kaudella sinivalkoisia rusetteja satoi hiukan enemmän.

 
Seuraavaksi olimme harjoituskilpailuissa elokuussa. Reissu oli aivan turha ja tyhmä. En vieläkään käsitä, miksi minun oli pakko päästä hermoilemaan tuplasti enemmän. Olin päättänyt hypätä ensimmäisen 110 cm radan, jonka alle ensin hyppäsin 100 cm. Aamulla tuntia ennen lähtöä meillä kävi eläinlääkäri nesteyttämässä ja kipulääkitsemässä Depsin, jolla oli juuri silloin ähky. Stressi raastoi pelkästään jo sen takia. Kuten arvata saattaa, radat menivät penkin alle. 100 cm oli yksi katastrofi. Naja oli jännittynyt, joten se ei kuunnellut lainkaan. Hypyt olivat älyttömän surkeita, ja radalta tuli kahdeksan virhepistettä. 110 cm oli aivan hirveä. Korkeus ei ollut meille mikään ongelma, valitsemamme päivä vaan ei ollut paras mahdollinen. Saimme radalta 16 virhepistettä, yksi voltti ja kolme puomia. Naja ryösti heti alkuun, mutta viidennen esteen jälkeen siirsin sen käyntiin. Tässä vaiheessa olimme ottaneet jo puomit. Rauhoittelin hevosta ja itseäni jonkin aikaa, kunnes jatkoin seuraavalle esteelle. Kahdeksannelle (?) esteelle oli pitkä matka, joten Naja ryösti taas matkalla kohti estettä. Tein voltin, koska este ei ollut helppo ylitettävä. Sen alla oli vesimatto, eikä alhaalla ollut puomeja. Kauden viimeiset kilpailut olivat 2-tason kilpailut. Hyppäsimme vain 100 cm. Naja oli koko päivän todella rauhallinen, joka kostautui radalla. Lähes kaikki hypyt tulivat juureen, ja siksi Naja hyppäsi liikaa yli. Niistä ei kuitenkaan koitunut ongelmia. Vasta viimeinen este, sarja, pysäytti ratamme. En osannut päättää otanko yhden askeleen eteen vai taakse. Olin jo kaukaa nähnyt ettei paikka osu, mutta annoin hevosen päättää sen ihan itse. Eihän se kuitenkaan ihan toiminut niin. Naja kompastui A-osalle, joten B-osalle hyppy olisi ollut mahdoton. Naja siis kielsi B:lle, ja minä puolihämmästyneenä lensin sen päälle. Muuten olin todella tyytyväinen.

Viimeisten kilpailujen jälkeen päätin pyhittää loppuvuoden treenaamiselle, koska Naja hyppää aina liian juuresta. Sen vuoksi myös sarjavälit ovat meille turhan vaikeita. Valmentajan kanssa päätimme, että hyppään Najan kanssa hetken vain jumppia, sarjoja ja linjoja, jotta saataisiin sen hyppy lähtemään oikeasta kohtaa. Kahden valmennuksen jälkeen Naja jäikin jo sairaslomalle rivin takia. Syyslomasta tähän päivään saakka olemme olleet täysin hyppäämättä. Itse olen Neidolla päässyt hyppäämään kerran onneksi, mutta siitäkin on jo tasan kuukausi. En ole myöskään joulun jälkeen ratsastanut Najalla. Jalka sillä on jo käyttökunnossa, mutta säätilat ovat olleet jotain kauheaa. Tällä hetkellä puuttuu myös yksi kenkä.

110 cm

2-tason 100 cm

Sitten pääsemme vihdoinkin tulevaan kauteen. En ole mistään vielä varma, koska en tiedä milloin pääsemme takaisin treeniin. Lukio vie minulta paljon aikaa ja energiaa. Olen kuitenkin jo toivonut pääseväni hyppäämään. Niin paljon mieli tekisi myös kilpakentille. Vaikka tästä ei tulevaisuudessa ole minulle ammatiksi, on tämä minulle erityisen rakas laji. Täytyy sitä vielä kilpailla, kun pystyy. Lukio ei kestä montaa vuotta. Sen jälkeen kilpaileminen todennäköisesti jää kokonaan pois. Niihin tavoitteisiin kuitenkin siis juu...

Meillä ei ole suuria tavoitteita. Jatkamme kolmatta kautta 100 cm luokissa 1-tasolla, mutta mikäli kaikki onnistuu, 100 cm vakiintuu myös 2-tasolle. Syksyllä haluaisin päästä hyppäämään ensimmäisen 110 cm radan myös. Nämä tavoitteet oikeastaan olivat jo viime kaudelle, mutta pidän niitä vielä yllä tämän kauden. Nämä ovat myös vaikeita saavuttaa lukion ja tapaturma-alttiuden vuoksi. Toivon, että tulevalla kaudella kehittyisin kilpailutilanteissa, ratsastajana  ja opettajana. Kilpailutilanteissa tavoitteenani on oppia tekemään nopeammin hyviä ratkaisuja. Olen todella hidas päättämään teitä ja hyppypaikkoja, mikä johtaa usein puomien tippumiseen. Ratsastajana tavoitteenani on parempi istunta ja lihaskunto, rauhallisempi mielentila sekä oikeiden apujen käyttö. Istuntani ja lihaskuntoni paranevat yhdessä ja ovatkin jo parempaan päin, samoin mielen kehitys. Oikeiden apujen käyttö riippuu aina mielentilasta. Käytän usein liikaa kättä jalan sijaan. Opettaja tavoitteenani on saada oppilaalle paremmin asiat läpi ja oppia itse opetuksestani. Olen vasta puoli vuotta opettanut, enkä ole mikään hyvä opettaja, mutta osaan opettaa perusasioita hevosista ja ratsastuksesta sekä katsoa, mikä näyttää hyvältä. Työn jälki on ainakin ollut hyvää tähän saakka.

Asetan myös itselleni tavoitteeksi kirjoittaa tänne kerran viikossa. Saan kirjoittamisen avulla mieleni pois arjesta, mutta samalla kehitettyä keskittymiskykyä ja kirjoitustaitoa. Huomenna alkaa taas koulu, joten tavoitteen saavuttaminen vaatii päättäväisyyttä. Nyt kun ratsastaminen ei ole onnistunut, postaukset tulevat liittymään muihin asioihin kuin arkisiin treeneihin. Tavoitteet ovat asetettu. Nyt ne täytyy vielä saavuttaa. Yritetään tehdä tästä meidän vuosi.

Tervetuloa

Hei, olen Fanni. Hauska tutustua. Olen kirjoittanut blogia vuodesta 2011, mutta lopetin kesällä 2016. Tiedän, että blogit eivät ole enää se juttu. Haluan kuitenkin lukea näitä myöhemmin, joten päätin aloittaa alusta. Kehittäähän tämä myös kirjoitustaitoani. Vanhoja blogejani selaillessa huomasin olevani maailman surkein kirjoittaja, mutta toivon olevani edes hieman kehittynyt. Mitä tässä nyt vielä pitäisi selittää? Ai niin. "Kirjoitan tätä ulkopuolisille" on vahvasti kirjoitustyylini, vaikka kirjoitan vain ja ainoastaan itselleni. Anteeksi myös negatiivinen olemukseni, saatan joskus olla vähän itsekeskeinen ja tympeä täällä virtuaalimaailmassa. Oikeasti olen ihan mukava, vähän omalaatuinen persoona. Teen itselleni vielä tarkemman esittelysivun, jossa kerron itsestäni niitä ylimääräisiä faktoja.

Tämä blogi tulee kertomaan nuoren hevosharrastajan arjesta omalla tallilla. Hauskoja tarinoita riittäisi kerrottavaksi yli kuuden vuoden ajalta, mutta tulen keskittymään nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Uusia videoita ja kuvia alkaa myös tulemaan, kun saan ensin kirjoittamisen hyvälle mallille. En lupaa vielä itselleni tästä uutta harrastusta, koska aika on aina kuitilla. Tykkään kuitenkin kirjoittamisesta, joten haluan yrittää tätä oikeasti. Täällä on myös hyvä analysoida treenejä. Tähän mennessä olen kirjoittanut ratsastuksista Instagramiin, mutta kännykällä on inhottava kirjoittaa.

Vaikka blogi kertoo minun harrasteluistani, päätähtenä tulee olemaan treenikaverini Najah (tutummin Naja). Najan olen omistanut tarkalleen ottaen kolme vuotta ja kaksi kuukautta, joten olemme päässeet jo hyvin tutustumaan toisiimme. Kilpailemme vain esteratsastuksessa, sillä me molemmat menetämme helposti päämme koulukiemuroita vääntäessä. Emme kuitenkaan ole mikään sählääjäkaksikko, vaikka toisinaan siltä se näyttää. Hyvinä päivinä yhteistyömme toimii mallikkaasti, huonoina päivinä itken ja huudan. Huonot päivät onneksi ovat vähentyneet ajan kuluessa. Meillä ei ole mitään erityistä treenirutiinia vielä muodostunut kolmessa vuodessa. Keväisin/kesäisin meillä on yleensä muutaman viikon pituinen maastoilukausi, ja talvisin laukkailemme päättömästi pelloilla kentän ollessa jäässä.

Naja on ollut nyt kaksi kuukautta lomalla turvonneen jalan vuoksi. Turvotuksen syynä on aivan ihana rivi, jolle Naja on herkkä. Turvotus alkaa vähitellen olemaan olematon, mutta treenaamisen aiomme aloittaa varovasti. Mahdollisesti oma lihaskunto on tällä hetkellä huonossa hapessa, joten ensi vuonna aloitamme puhtaalta pöydältä.

Najan lisäksi Neito tulee ottamaan suuren roolin blogissani. Neito on aikaisempi treenikaverini, jonka kanssa kilpailimme harjoitus- ja seurakilpailuissa esteitä sekä koulua. Tasomme oli aina matalalla, koska en edes koskaan aikonut aloittaa kilpailemista. Innostuin kuitenkin esteratsastuksesta, mutta Neito ei ollut enää siihen sopiva. Neidon kanssa on vieläkin ilo treenata, mutta tammalle on jo alkanut kertyä ikää. Neidolla hypätään vielä silloin tällöin esteitä. Tämä tamma on myös ainoa hevonen, johon uskallan luottaa sataprosenttisesti. Olen omistanut sen jo viisi ja puoli vuotta eikä se tee koskaan mitään tyhmää.

Itse ratsastan Neidolla vähän. Joskus saatan ratsastaa kaksi kertaa viikossa, joskus vain kaksi kertaa kuukaudessa. Neito seisoi yli puoli vuotta tekemättä lähes mitään, mutta kesän lopussa serkkuni aloitti ratsastuksen. Hän on liikuttanut Neitoa vähintään kaksi kertaa viikossa, ja on ollut mukava katsoa, kuinka Neidon kunto ja serkkuni ratsastustaito kehittyvät samassa tahdissa. On ilo omistaa hevonen, joka osaa opettaa. Olen myös oppinut itse paljon opettaessa.

Pienemmät pahat Depsi ja Erkki tulevat esiintymään myös blogissa. Kummallakaan ei ratsasteta, sillä Depsi on miniatyyrihevonen ja Erkki on eläkkeellä. Erkillä voisi periaatteessa ratsastaa, mutta meiltä ei löydy pientä ratsastajaa. Emme myöskään halua pakottaa vanhaa ponia tekemään jotain, jota se inhoaa todella paljon. Sillä on takana 15 vuotta ratsastuskouluponin arkea ja kaksi vuotta minun ratsuna toimimista, joten se on saanut kohta kolme vuotta tarhailla rauhassa lauman seassa.

Eipä minusta tai poneistani sen enempää. Meihin voi tutustua paremmin postauksien myötä tai esittelysivuilta, kun saan ne valmiiksi. Jos olet jostain syystä eksynyt tänne, seuraat minua jo todennäköisesti Instagramissa. Jos näin ei kuitenkaan ole, käy tutustumassa! Kulissien taakse pääsee Snapchatin kautta, jonka löydät Instagramistani. Tämä ensimmäinen postaus saa luvan olla tässä.